Monday, December 7, 2015

Syömishäiriöt


Yleistä:
Syömishäiriöllä tarkoitetaan tiloja, jossa nuori määrittelee itsensä pääasiallisesti syömisen ja ruumiin painon/koon kautta: ruuasta tulee tapa säädellä kehon ulkonäköä. Syömishäiriöt ovat yleisempiä tytöillä kuin pojilla ja alkavat yleensä nuoruusiässä. Syömishäiriöstä potilas kertoo harvoin itse. Yleisimpiä syömishäiriöitä ovat laihuushäiriö (anorexia) ja ahmimishäiriö (bulimia).
Laihuushäiriön voi laukaista traumaattiset kokemukset, perinnölliset tekijät, harrastukseen liittyvä tarvittava laihuus. Laihuushäiriön omaava potilas kokee itsensä lihavaksi, pelkää voimakkaasti lihoamista

Laihuushäiriö (anorexia):
Oireet:
Laihuushäiriöstä kärsivä pelkää paniikinomaisesti rasvakudoksen kertymistä ja lihavuutta.
Laihuttamisen aiheuttama nälkiintyminen lisää syömishäiriötä ylläpitävää masennusta ja ruokaa koskevia pakkoajatuksia. Usein laihuushäiriöstä kärsivät ovat ilottomia, kärsivät ärtyisyydestä, masennuksesta ja unettomuudesta. Tyypillisiä oireita ovat rasvaisen ja kaloripitoisen ruoan välttäminen, usein ruokana ovat ainoastaan vihannekset ja hedelmät.
Laihtumiseen liittyy kuukautisten poisjäänti tytöillä. Laihtuminen lisää myös osteoporoosin vaaraa. Myös monia muitakin psyykkisiä ja fyysisiä oireita todetaan voimakkaasti laihtuneella potilaalla. Vain noin puolet toipuu hoidosta täysin.

Hoito: Lääkehoidosta ei yleensä ole hyötyä, ellei potilas kärsi samanaikaisesta vakavasta masennustilasta.
Hoito tapahtuu yleensä avohoidossa, mutta tarvittaessa myös sairaalassa. Hoidon ja kuntoutumisen kannalta on tärkeää, että laihuushäiriöstä kärsivä ei eristäydy ystävistään ja läheisistään.


Ahmimishäiriö (bulimia)
Bulimialla tarkoitetaan ruoan ahmintakohtauksia. Bulimialle tyypillistä on runsasenergisen ruokamäärän sylminen lyhyessä ajassa ja siitä koituva tarve oksentaa.
Bulimian saattaa aiheuttaa stressi tai tietyt mielentilat. Sairauden saattaa myös aiheuttaa kauneusihanteet, ruumiinkuvaan tai painoon liittyvät huomautukset tai kiusanteko.
Häiriö on yeisintä murrosikäisillä tytöillä ja nuorilla naisilla. Pelätään voimakasta lihavuutta ja lihoamista. Välttääkseen ahmimiskohtausten aiheuttaa lihoamista, ahmimishäiriöstä kärsivät oksentavat tahallisesti, käyttävät mm. ulostuslääkettä, peräruiskeita tai virtsaneritystä lisääviä lääkkeitä. Muita keinoja ovat myös paastoaminen tai runsas liikunta.
Bulimian seurauksena on mm. hampaiden reikiintyminen, ikenien tulehdukset, sylkirauhasten turpoaminen ja suun haavaumat. Myös jatkuva oksentelu ja lääkkeet saattaa aiheuttaa limakalvon vaurioutumisen, kaliumin puutetta, sydämen rytmihäiriötä ja sydänlihaksen tulehtumista.
Sairaudesta puhuminen, mielihyvää tuottavien harrastusten löytäminen, masennusääkkeiden hankkiminen ja ammattiavun saaminen voi parantaa bulimian. Bulimian itsehoidossa keskeistä on pakonomaisen laihdutuksen lopettaminen, terveellinen ruokavalio ja säännöllinen ruokailurytmi.



Ortoreksia
Ortorexia on syömishäiriö, jonka taustalla on pakkomielteinen halu syödä mahdollisimman terveellisesti.
Tyypillinen ortorektikko saattaa kuluttaa surimman osan päivästään aterioiden suunnitteluun, ruoka-aineiden hankintaan ja ruoan valmistamiseen. Ortorektikot voivat myös yrittää käännyttää ystäviään okeinsyöjiksi, ja he saattavat tuntea ylemmyyden tunnetta ”epäterveellisesti” syöviä kohtaan. Ortorektikko ei yrit syödä mahdollisimman vähän vaan mahdollisimman ”oikein”, tämä voi johtaa anoreksiaan.

Ortorektikon ruokavalio muuttuu rajoittuneeksi ja energia ja ravinteet jäävät saamatta, mistä seuraa puutostiloja.

-Katariina, Viivi ja Anni

Thursday, November 19, 2015

Paniikkikohtaukset ja ahdistuneisuus


AHDISTUNEISUUS

Sairaus, johon liittyy jatkuva pelonsekainen tai huolestunut tunnetila. Ahdistuneisuus vaihtelee pienistä päivittäisistä stressitilanteisiin liittyvistä jännityksistä voimakkaisiin tai jopa paniikinomaisiin pelkotiloihin. Ahdistuneisuuteenkin liittyy somaattisia oireita kuten vapinaa, hikoilua, unettomuutta tai sydämentykytystä.

Ahdistuneisuus on usein oireena kaikissa psyykkisissä sairauksissa. 

PANIIKKIKOHTAUS

Lyhytkestoinen ahdistuskohtaus, jonka oireina esiintyy esimerkiksi hyperventilaatiota, tärinää tai huimausta. Kohtauksen aikana voi tuntea että kuolee tai että tukehtuu. Usein kohtaukset johtuvat mielen ylireagoinnista tilanteisiin, aiheuttaen esim. julkisella paikalla olon että on vaarassa kuolla.
Joissain tapauksissa henkilö alkaa välttelemään tilanteita, missä kohtaukset esiintyvät. Näin ollen kohtaukset voivat rajoittaa elämistä ja arkipäivän toimia. Eri ihmisille paniikkikohtaukset tulevat eri tilanteissa: jotkut kokevat suljetut paikat ahdistavina ja toisille ne tulevat suurissa väkijoukoissa. Joillekin kohtaukset tulevat äkkiarvaamatta tilanteesta riippumatta.
Kohtaukset ovat usein oireita toisiin psyykkisiin sairauksiin. 


ANXIETYN IHANNOIMINEN


Paniikkihäiriö on nimellisenä sairautena melko uusi käsite ja siitä on puhuttu paljon viime vuosina. Ahdistuneisuushäiriötä (englanniksi anxiety) ja siitä johtuvia paniikkikohtauksia voidaan väittää joissain määrin jopa trendiksi varsinkin nuorten keskuudessa.
Ilmiötä on esiintynyt, kun nuoret ovat diagnosoineet esimerkiksi opiskelun aiheuttaman stressin ja sen vaikutukset kuten ahdistuksen ja pelon tai elämän vähäisetkin epävarmuudet ”anxietyksi”. Usein oireet ovat liioiteltuja riittävän melodramaattisuuden saavuttamiseksi.
Tämä trendi on aiheuttanut paniikkihäiriön, joka on oikeasti vakavasti otettava mielenterveydellinen tauti vähättelyä niiden keskuudessa, jotka eivät siitä tiedä. 


Miten toimin, jos läheiseni saa paniikkikohtauksen?

1. Jos tiedät henkilön sairaudesta, kysy jo etukäteen miten hän haluaa tilanteessa toimittavan.
2. Tilanteen tullen toimi henkilön pyytämällä tavalla: koske, älä koske, vie ulos, jätä rauhaan - tapoja on monia. Jos henkilö haluaa kosketusta, usein paras vaihtoehto on tiukasti sylissä piteleminen kunnes henkilö on rauhoittunut.
3. Käske henkilöä hengittämään ja keskittymään vain siihen. Näytä itse esimerkkiä.
4. Älä itse panikoi. Pahin asia, mitä voit tehdä, on hoputtaa tai vähätellä. Anna henkilölle aikaa rauhoittua itse.
5. Ole empaattinen ja yritä ymmärtää. Tärkeintä on että autat, eikä se, että miten autat.


Emmiina ja Siiri

Wednesday, November 18, 2015

Projektityö masennus

MASENNUKSEN OIREET

  • Keskeisiä oireita ovat: masentuneet mielialat, selvästi vähentynyt mielenkiinto tai mielihyvä.
  • Oireet vaivaavat yhtä jaksoisesti n. kaksi viikkoa.
  • Masennustilassa esiintyy muitakin oireita perusoireiden lisäksi.
  • Tälläisiä masennustilan oireita ovat esim. painon nousu tai lausku, arvottomuuden tunteet ja itsetuhoiset ajatukset.
  • Masennus oireisiin liittyy yleensä ahdistusta ja lisääntynttä alkoholin käyttöä.
  • Masenustilan oireet voivat kestää yhäksoisesti jopa kuukausia.
MILLOIN HOITOON

  • Masennuksen pitkittyessä on syytä kääntyä psykiatrin tai lääkärin puoleen. Kiireesti hoitoa tarvitsee sellaiset ihmiset joilla esintyy toiveita kuolemasta. 
  • Vakava asteisilla masennustiloilla on suuri mahdollisuus uusiutua.
  • Lievää tai keskivaikeaa masennustilaa voi hoitaa esim nettiterapialla.
  • Masennustilasta toipumisen jälken kannattaa aloittaa psykoterapia jotta masennusta aiheuttavista ajatusmalleista pääsee eroon.
TUTKIMUS: SUOMALAISET YHTÄ MASENTUNEITA KUIN KONGOLAISET

Suomalaisista 5,5-6 prosenttia suomalaisista kärsii masennuksesta ja Norja on suomen kanssa samoilla linjoilla. Tutkimuksessa olleen kartan mukaan suomi kylpee synkissä luvuissa. Samoja lukuja on myös Norjassa, Saudi-Arabiassa, Sambiassa, Kyproksella ja Malesiassa. Suomi on 21 ihimillisen kehityksen indeksissä ja norja on kärjessä. 

MASENNUSTILOJEN KULKU

Masennuksella on suuri alttius toistua. Henkilö joka on toipunut voi sairastua uudelleen 50% mahdollisuudella. Asian mukaisella hoidolla masennusjaksojen uusiutumis riskiä voidaan merkittävästi vähentää. Ilman hoitoa kahden sairastetun  vakavan masennusjakson jälkeen kolmannen sairausjakson todennäköisyys kohoaa yli 70 prosenttia. 

Masennus on toiseksi yleisin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus maailmassa. Depressio on diagnosoitu 4,4 prosetilla maailman ihmisistä. Sitä enemmän työkyvyttömyyttä aiheuttaa alempien hengitysteiden sairaudet. 

 



Tuesday, September 1, 2015

Tiistai: Ähtäri/Tuuri

Tiistaina bussi starttasi aamulla koulun pihasta ja matka lähti kohti Ähtäriä. Perillä jaoimme ryhmän kahtia. Puolalaiset ja heidän hostinsa menivät ensin eläinpuiston puolelle ja espanjalaiset menivät hostiensa kanssa flowparkkiin. Eläinpuiston puolella puolalaiset ja espanjalaiset saivat tutustua suomalaisiin eläimiin. Flowpark oli ulkomaalaisille aivan uusi juttu ja myös suomalaisille ensikertalaisille. Flowparkissa meille opastettiin ensin miten valjaita ja vaijeria käytetään. Loppuajasta kun kaikki osasi jo miten toimia, hauskuudella ei ollut enään mitään rajoja. 













Jäähyväisjuhla 22.4

Viimeisenä espanjalaisten vieraidemme vierailuiltana järjestimme heille sekä puolalaisille pirtsakan Farewell Partyn, jossa esitimme heille sekä perheenjäsenillemme lyhennetyn version vuoden 2015 Wanhoista Tansseista. Vieraamme saivat myös esittää meille omia tanssiesityksiäänsä ja heitä oli viihdyttämässä lahjakas musiikinopettajamme Olli Oikari, jolta luonnistuu kieli kuin kieli.
   Vieraamme nauttivat kovasti tanssiesityksestämme, pompahtelivat letkeästi letkajenkan tahtiin ja kyllähän se valssikin heiltä lopulta luonnistui. Farewell Partyn jälkeen lähes kaikki suuntasivat yhdessä Kannonkoskelle viettämään viimeistä yhteistä iltaa iloisissa merkeissä. Molemmissa juhlissa ulkomaalaiset vieraamme pääsivät hyvin tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin, Wanhojen Tanssien sekä saunomisen merkeissä.

Mimmi&Inna





Sunday, August 30, 2015

Frisbeegolf

Keskiviikkona päivällä lähdimme puolalaisten kanssa Karstulan frisbeegolfradalle kokeilemaan frisbeegolfia, jota espanjalaiset olivat jo aamulla yrittäneet. Jakauduimme muutaman henkilön ryhmiin, joissa jokaisessa oli sekä suomalaisia että puolalaisia. Laji oli monelle uusi, joten kaikki lähtivät sitä mielellään kokeilemaan. Alku oli osalle vaikea, mutta pian kaikki pääsivät hyvin vauhtiin. Kylmä tuuli ja muutamien frisbeiden lentäminen suurempiinkin vesilätäkköihin eivät juurikaan haitanneet ja loppujen lopuksi lähes kaikki ryhmät pääsivät koko radan läpi. 
 




 

Wednesday, August 26, 2015

Maanantai:Suunnistus

Maanantaina ohjelmaan kuului suunnistus Karstulan keskustassa. Porukka jaettiin ryhmiin. Jokaiseen ryhmään kuului 1-2 suomalaista ohjeistamaan espanjalaisia ja puolalaisia. Osa suomalaisista olivat levittäytyneet eri paikkoihin Karstulan keskustaan ja suunnitelleet jonkunlaisen tehtävän kullekin paikalle. Koko suunnistus huipentui makkaranpaistoon ja rentoon ajanviettoon näkötornilla.








Monday, August 24, 2015

☆ 22.05.15 puolalaisten kanssa keilaamassa ☆



Keskiviikoksi ohjelmana oli erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja. Heti aamusta suuntasimme Karstulan keilahalliin, Täyskaatoon. Tämän jälkeen kävimme seinän takana automuseossa ja katsomassa myös kesäteatterin tiloja. 




Thursday, August 20, 2015

Lauantai: Päivä Tampereella






Lauantai aamuna bussi starttasi koulun pihasta kohti Tamperetta. Sinne päästyämme, bussikierräti meitä kaupungilla matkaoppaan samalla kertoessa siitä. Vierailimme myös Finlaysonin tehtaalla, minkä jälkeen suuntasimme Pyynikinharjulle ihastelemaan Tampereen kauniita maisemia. Harjulta bussi vei meidät Tampereen tuomiokirkkoon.

Kirkkovierailun jälkeen nousimme Suomen korkeimpaan rakennukseen, Näsinneulaan, katsomaan Tampereen kaupunkimaisemaa. 

Päivän lopuksi kävimme Koskikeskuksessa shoppailemassa.

Vietimme iltaa porukalla saunan, paljun ja musiikin parissa. 

Katja ja Saara

Monday, April 13, 2015

Tiistai 10.3.



Päivän ohjelmistoon kuului suunnata Sisilian pääkaupunkiin Palermoon. Aamu lähti käyntiin herätyksellä klo 5.45. Aamupalaksi oli tarjolla nutellaleipää ja appelsiinimehua. Väsyneenä, mutta silti innoissamme tulevasta päivästä raahauduimme hostimme kanssa autoon ja lähdimme ajamaan Malettosta kohti Brontea, josta bussi starttasi klo 6.30.






Väsy painoi takaraivossa koko bussimatkan ja osa taisi siinä nukkuakkin. Italialaiset hölöttivät koko matkan takapenkillä kovaan ääneen (tyypillisesti), joten pieni pysähdys huoltoasemalla ei tehnyt ollenkaan pahaa. Maisemat olivat tuolla 3 tunnin matkalla upeat. Aurinko paistoi enemmän, mitä lähemmäksi Palermoa tulimme. Perillä Palermossa oli noin +15 astetta, joka oli kivaa vaihtelua oman kaupungin sateiseen ja pilviseen säähän.









Lädimme kiertelemään oppaan avulla erilaisia kirkkoja. Kävelimme pitkin Palermon katuja. Aurinko paistoi koko päivän. Kävimme kolmessa eri kirkossa, jotka kaikki olivat omalla tavallaan hienoja. Opas kertoi meille mm. kirkkojen seinämaalauksista. Osa kirkoista oli Suomeen verrattuna paljon suurempia ja koristeellisempia. Viimmeinen kirkko, minne menimme, huomasimme olevamme enää vain Suomi-porukalla. Taisi italialaisilla ja turkkilaisilla loppua mielenkiinto kirkkoihin siinä vaiheessa. XD






Kirkkojen jälkeen kokoonnuimme kaikki eräälle aukiolle. Yhtäkkiä jokin tuntematon mies ajoi mopollansa kadulle kaikkien  meidän eteen. Kaikkien meidän yllätykseksi hän laittoi stereot soimaan ja alkoi tanssia Shakiran ja Macarenan tahtiin. Tästä riemu ratkesi ja lähdimme mukaan tanssimaan. Perusitalialaista toimintaa... Se oli ehkä päivän parhain juttu joka ei heti unohdu. 





Tanssien jälkeen lähdimme etsimään ruokapaikkaa ja päädyimme jonnekkin ravintolaan, jossa oli muistaakseni kolme kerrosta. Saimme kuin saimmekin lopulta hyvät paikat. Päätimme tilata kaikki suomalaiset Sisilian perinteisen hampurilaisen. Ensivaikutelma hampurilaisesta näytti jo hieman epäilyttävältä (hyytelömäinen liha josta erottui suolia), mutta kun hetken kuluttua saimme kuulla hampurilaisen lihan olevan vasikan pernaa, jäi hampurilaiset lautaselle sen enempää miettimättä. Kuvakin kertoo jo ehkä jotain... No tietääpähän ensikerralla mitä ei ainakaan kannata tilata. =D



Tästä matka jatkui jonnekkin toiseen kaupunginosaan, jossa meillä oli noin tunti aikaa kierrellä kauppoja. Italialaisilla oli tapana olla aina myöhässä kaikesta, joten ei haitannut vaikka myöhästyimmekin sovitusta ajasta noin vartin. Jalat väsyneinä menimme linja-autoon ja 3 tunnin ajomatka oli vielä edessä. IIlalla menimme erään hostin luo yökylään, jonne tuli muitakin hosteja ja heidän parinsa. Kello oli yöllä jotain 2.00 kun vihdoin ja viimen pääsimme untenmaille. Uni maistui rankan päivän jälkeen hyvin.


#selfieeee