Sunday, August 30, 2015

Frisbeegolf

Keskiviikkona päivällä lähdimme puolalaisten kanssa Karstulan frisbeegolfradalle kokeilemaan frisbeegolfia, jota espanjalaiset olivat jo aamulla yrittäneet. Jakauduimme muutaman henkilön ryhmiin, joissa jokaisessa oli sekä suomalaisia että puolalaisia. Laji oli monelle uusi, joten kaikki lähtivät sitä mielellään kokeilemaan. Alku oli osalle vaikea, mutta pian kaikki pääsivät hyvin vauhtiin. Kylmä tuuli ja muutamien frisbeiden lentäminen suurempiinkin vesilätäkköihin eivät juurikaan haitanneet ja loppujen lopuksi lähes kaikki ryhmät pääsivät koko radan läpi. 
 




 

Wednesday, August 26, 2015

Maanantai:Suunnistus

Maanantaina ohjelmaan kuului suunnistus Karstulan keskustassa. Porukka jaettiin ryhmiin. Jokaiseen ryhmään kuului 1-2 suomalaista ohjeistamaan espanjalaisia ja puolalaisia. Osa suomalaisista olivat levittäytyneet eri paikkoihin Karstulan keskustaan ja suunnitelleet jonkunlaisen tehtävän kullekin paikalle. Koko suunnistus huipentui makkaranpaistoon ja rentoon ajanviettoon näkötornilla.








Monday, August 24, 2015

☆ 22.05.15 puolalaisten kanssa keilaamassa ☆



Keskiviikoksi ohjelmana oli erilaisia liikunnallisia aktiviteetteja. Heti aamusta suuntasimme Karstulan keilahalliin, Täyskaatoon. Tämän jälkeen kävimme seinän takana automuseossa ja katsomassa myös kesäteatterin tiloja. 




Thursday, August 20, 2015

Lauantai: Päivä Tampereella






Lauantai aamuna bussi starttasi koulun pihasta kohti Tamperetta. Sinne päästyämme, bussikierräti meitä kaupungilla matkaoppaan samalla kertoessa siitä. Vierailimme myös Finlaysonin tehtaalla, minkä jälkeen suuntasimme Pyynikinharjulle ihastelemaan Tampereen kauniita maisemia. Harjulta bussi vei meidät Tampereen tuomiokirkkoon.

Kirkkovierailun jälkeen nousimme Suomen korkeimpaan rakennukseen, Näsinneulaan, katsomaan Tampereen kaupunkimaisemaa. 

Päivän lopuksi kävimme Koskikeskuksessa shoppailemassa.

Vietimme iltaa porukalla saunan, paljun ja musiikin parissa. 

Katja ja Saara