Saturday, January 30, 2016

Itsetunto-ongelmat

Mitä on itsetunto?

Itsetunto on toiselta nimeltään omanarvontunto ja tarkoittaa oman arvonsa tiedostamista ja itsensä kunnioittamista.

Itsetunto-ongelmat

Itsetunto-ongelmat eivät sinänsä ole mielensairaus vaan useasti syynä johonkin sairauteen. Hyvä itsetunto onkin mielenterveyden yksi tärkeä osa.

Syitä ja tekijöitä

Huonon itsetunnon syitä on monia, mutta yleisimpiä erityisesti nuorilla ovat koulukiusaaminen, huono koulumenestys, työttömyys, perheongelmat ja suuret yhtäkkiset elämänmuutokset. Henkilö alkaa syyttämään itseään esim. siitä että hänen vanhempansa erosivat tai ajattelee kiusaamisen johtuvan omasta huonoudesta. Liika minätietoisuus laskee itsetuntoa.

Kuinka huono itsetunto ilmenee ja mitä seurauksia sillä on?

Huono itsetunto saattaa pahimmillaan johtaa erilaisiin mielenterveyden sairauksiin kuten masennukseen, syömishäiriöihin, itsetuhoisuuteen ja syrjäytymiseen. Huonon itsetunnon omaava voi myös olla huomionhakuinen, itsekäs ja muiden kustannuksella pönkittää itsetuntoaan, jolloin puhutaan narsistisesta itsetunnosta. Huono itsetunto ei näy aina päällepäin.

Hoito/ ehkäisy

Hyvä itsetunto ei palaa silmänräpäyksessä ja itsetunnon vaurioiden korjaantuminen on pitkällinen prosessi. Kun tähdätään hyvään itsetuntoon, tulisi lopettaa itsensä vertaileminen muihin ja alkaa arvostaa itseään kuten arvostaa esimerkiksi parasta ystäväänsä. Kun huonon itsetunnon syy on kartoitettu, on helpompi lähteä sitä purkamaan. Suomessa yleinen itsensä vähättely pitäisi unohtaa ja opetella ottamaan kehuja vastaan ja iloitsemaan niistä. Myös muiden kehuminen edistää omaa itsetuntoa.
Yleensä huonon itsetunnon omaavalla ihmisellä on suuri pelko mokaamisesta ja epäonnistumisesta. Epäonnistumiset elämässä aiheuttavat huonosta itsetunnosta kärsivälle lannistumista. Jotta tällainen ajatusmalli saataisiin karistettua, mokaaminen tulisi ottaa pikemminkin lahjana ja oppimisena kuin pahana virheenä.



No comments:

Post a Comment