Wednesday, December 31, 2014

Keskiviikko 3.12.

Retkipäivä. Aamulla linja-auto starttaa koulunpihasta jo tuttuun kellonaikaan 8.15, ja ensimmäistä kertaa tämän vaihdon aikana matkustamme ulos Sevillasta. Upeita maisemia katsellessa ja espanjalaiseen kulttuuriin yhdessä lauleskellessa matka taittui kepeästi hymyillen, vaikka matkaväsymystä jo tässävaiheessa itse kullakin varmasti oli.

Ensimmäisessä etappi: Vedenpuhdistamo. Opasteiden johdolla kiersimme koko vedenpuhdistamolan samalla kuullen ja nähden kaikki vedenpuhdistuksen vaiheet. Mielenkiintoistahan se oli nähdä, kuinka oikeasti se hirveän hajuinen vesi loppujenlopuksi virtasi puhtaana, vaikka välillä mieli kuitenkin vei tanssimaan vanhojentansseja tuolla tasaisella hiekkatiellä. Kävimme vielä etapin päätteeksi katsomassa videonpätkän viittyen veden puhtauteen ja sen tärkeyteen. Opittiinpahan siis jotain muutakin tälläreissulla kuin kieltä,
 ei turha reissu ei.





Seuraavan paikan tarkkaa nimeä en tiedä, mutta näin kavereiden kesken kutsuimme tätä sorsalammeksi. Paikka oli siis lintubongausalue, jossa saattoi nähdä paljon harvinaisia lintuja uiskentelemassa. Tämä on suosittu turistikohde. Tien toisellapuolen oli myös suuri upea kirkko jota turistit saivat käydä ihastelemassa ja sytyttelemässä kynttilöitä. Tämä paikka oli semmoinen vapaan nautiskelun hengailupaikka, aikaa oli rutkasti nähtävyyksienkin jälkeen, jotkut pelasivat korttia, jotkut potkutteli jalkapalloa ja jotkut tykkäsivät istua alas ja nauttia ilmasta. Kaikki toki loistavassa seurassa.




Jälleen pakkauduimme linja-autoon ja vaihdoimme kohdetta. Kirkko, jonka katolta näki hienot maisemat yli hassujen puiden. Pihasta lähti polku metsään, ja kuvat taasen kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, millaista oli ja mitä fiiliksiä tunnettiin.

 







Viimeinen kohde oli varmasti päivän odotetuin, remmit irti ja nuoriso valtoimenaan merenrannalle. Tällaisia fiiliksiä, jalkapalloa ja ystäviä. Koko matkan ainoat pilvetkin uslaksivat väistää, aurinko löytyi ja vesi oli sopivan kylmää. Kiitos keskiviikosta, mein retkipäivä oli loistava. Niinku koko vaihto oli.










 terkuin Veera ja Mimmi

Thursday, December 18, 2014

30.11.14 Sunnuntai

Saapumisesta on kaksi päivää ja lepoaikaa on ollut yksi päivä, nyt uudella innolla ja uusilla voimilla tutustumaan Sevillan kaupunkiin ja sen ympäristöön. 
Porukassa emme vielä liiku, huomenna on tapaaminen muiden suomalaisten kanssa.
Tämän päivän aikana vierailimme eri paikoissa Sevillaa mutta pääasiallinen sijainti oli Carmonan vanhakaupunki noin 15-20 km päässä Sevillasta, täällä söimme perinteisiä Espanijalaisia ruokia ja tutustuimme uusiin ihmisiin, yhdessä host perheeni kanssa.
Kävimme katsomassa nähtävyyksiä mm. "Palace of King Don Pedro" ja monia muita. 
Illalla palasimme takaisin Sevillaan perheen kotiin jossa söimme perinteisen Espanijalaisen illallisen ja suuntasimme iltatoimien kautta valmistautumaan seuraavaan koulupäivään ja nukkumaan.

-Einari

Tuesday, December 16, 2014

Perjantai, 28. Marraskuuta

Perjantai, 28. Marraskuuta.


                                             

 Sevillan matkamme alkoi aamulla kello 6:00, jolloin hyppäsimme lukion pihasta bussiin ja otimme suunnan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Bussimatka oli pitkä ja hikinen, mutta kun 5 tunnin jälkeen saavuimme Helsinki-Vantaalle, alkoi yleinen mieliala nousemaan. Kentällä syötiin ja shoppailtiin, mikä entisestään nosti jo orastavaa matkustusfiilistä.

                                 

                                                  Ruokaa Helsinki-Vantaalla
                                     
   Lentomme lähti klo 14.00 kohti Madridiä. Madridiin saavuttuamme ja laukut saatuamme ruumasta, jäi aikaa odotteluun enemmän kuin tarpeeksi.  




                                                           Laskeutuminen Madridiin

Vietimme aikaa kaupoilla sekä ruokaillen. Päädyimme ruokailemaan terveellisesti ja suuntasimme kohti paikkallista hampurilaisravintolaa. Ravintolasta EU kustansi jokaiselle noin 20 euroa maksaneen aterian, joka sisälsi porkkanaraastetta muistuttavia ranskalaisia, sekä pihvin, joka oli valmistettu punaiseksi paistetusta jauhelihasta ja silkasta miehisyydestä. Ateria oli maittava, mutta esimerkiksi Ollin herkälle luonteelle pihvin miehekkyys oli aivan liikaa.


                                           
                                             Ateria, joka melkein koitui Ollin kohtaloksi.
     
               Viimein lyhyt lentomme kohti Sevillaa alkoi ja jännitys kasvoi kasvamistaan. Matkustuskorkeuden saavutettuamme aloimmekin jo laskeutua. Päästyämme koneesta suuntasimme väsyneesti ja samalla hyvin jännityneenä kohti laukkujen noutohihnoja. Seuraavan oven takaa kuului jo innokkaita espanjalaisia, jotka olivat perheineen tulleet meitä vastaan. Halausten ja muutamien haparoiden lausuttujen espanjankielisten sanojen jälkeen lähdimme isäntäperheidemme kanssa kohti uusia kotejamme. Matka lentokentältä isäntäperheen luo oli kaikille jännittävä ja hämmentävä kokemus. Nyt olimme jättäneet opettajien turvan taaksemme ja olimme omillamme. Alkusäikähdyksestä selvittyään kaikki selvisivvät tutustumaan espanjalaiseen kotiinsa sekä etsimään punkkaa jonne nukahtaa, koska 16 tunnin matkustaminen vaati mehunsa ja huomenna olisi taas uusi ja jännittävä päivä. 


Ville Saukko, Aleksi Salmi



Monday, December 15, 2014

Torstai 4.12.


Torstaiaamu aloitettiin koululla, missä teimme Espanjaan ja Sevillaan liittyviä tietovisoja. Mainittakoon, että osa kysymyksistä oli suunnattoman vaikeita tällaisille normaaleille suomalaisille. Tämä sai aikaan vaikuttavan määrän "hyviä" vastauksia kysymyksiin. 





Muutaman koululla vietetyn tunnin jälkeen lähdimme joukolla kävelemään kohti Sevillan keskustaa ja kirkkoa nimeltä El Salvador.








El Salvador oli taas yksi suurista ihmetyksistä. Kyllä siellä huomasi miten katoliset kirkot eroavat luterilaisista. Näistä kirkkojen eroista keskustelimmekin vierailukoulun Yhdysvalloista kotoisin olevan englannin kielen opetuksen avustajan kanssa.






          El Salvadorin jälkeen jatkoimme matkaa jalan taidemuseoon, jossa jälleen kerran                huomasi kristunuskon suuren vaikutuksen Espanjassa ja Sevillassa. 




          

   El Salvadorin ja taidemuseon jälkeen loppuilta olikin kaikille vapaata ja pääsimme jälleen kerran katselemaan keskustan menoa. 




             Torstai-ilta oli Sevillassa erityinen, koska silloin syttyivät kaupungin jouluvalot                    ja niitä todellakin sai ihailla. Valoja oli joka puolella ja niitä katsomaan oli                                                         kerääntynyt paljon ihmisiä. 







                     


Valojen lisäksi näimme myös katutanssijoita, jotka eivät todellakaan olleet mitään pilipalipoikia.




            Loppuillasta vain pyörimme kaupungilla ja nautimme toistemme seurasta ja lopuksi                            palasimme perheisiin ja päädyimme unten maille. :D




Monday 1.12.


Maanantaina meillä oli ensimmäinen koulupäivä. Aamulla menimme alukis koulun auditorioon, jossa meidät toivotettiin tervettulleksi kouluun ja kerrotiin tulevan viikon ja päivän ohjelma. Katsoimme esittelyitä Sevillasta, Varsovasta ja Karstulasta. Tämän jälkeen meille tarjotiin koulun kahvilassa perinteinen espanjalainen aamupala, ilmakuivattua kinkkua, oliiviöljyä ja leipää. Aamupalan jälkeen meillä oli tauko. Loppu koulupäivä meitä kierrätettiin luokissa ja tunneilla. Lounaan söimme koululla. Oppilaat olivat tuoneet kotoaan perinteisiä espanjalaisia ruokia. 



Lounaan jälkeen pelattiin porukalla koripalloa ja osa otti aurinkoa.
Päivällä lähdimme bussilla kiertämään Sevillaa. Pysähdyimme jonkin puiston kohdalla ja lähdimme kävelemään kohti Plaza de Españaa. Kävimme soutelemassa sen ympärillä olevassa pienessä joessa.




Seuraavaksi kävimme Maria Luisan puistossa, jossa oli paljon hedelmäpuita, suihkulähteitä ja lintuja. Saimme ruokkia lintuja jyvillä ja silloin oli myös kaunis auringonlasku.  


 Jatkoimme bussilla koululle josta osa lähti kotiin ja osa jäi vielä koulun viereiseen puistoon kuluttamaan aikaa. Illalla vielä söimme Claran kotona japanilaista ruokaa vielä ennen kuin mentiin väsyneinä nukkumaan. 


Sunday, December 14, 2014

Tiistai 2.12


Tiistai oli mielestäni monella tapaa yksi mielenkiintoisimmista päivistä! Aamulla pääsimme tutustumaan normaaleihin espanjalaisiin oppitunteihin, itse olin mukana biologian, englannin sekä liikunnan tunneilla. Biologian tuntikin pidettiin englanniksi, joten jokaista tuntia oli helppo seurata.☺
   Tauon jälkeen lähdimme kävelemään kohti Sevillan Alcázaria, upeaa kuninkaallista palatsia, jota ympäröi todella kaunis puutarha. Sää oli mainio retkipäivälle, oli ihanan aurinkoista! ☼

 
 
 
 

Siellä palmujen keskellä seisoessa ei kukaan oikein pystynyt käsittämään, että on joulukuu. :D

 
Suomalaisten ryhmä rämä!☺ Ella, Emma ja Jyri harmi kyllä puuttuu kuvasta. :(
 

 
Palatsi oli todella upea sisältä päin! Kaikki oli niin yksityiskohtaisesti koristeltua, yhden huoneen kullattu katto oli erityisen kaunis.


 
 
Ihania ihmisiä, upeita maisemia ja lämmin sää, ei ollut kyllä mitään valittamista! :D

 


 Miss you guys! ♥ 
Alcázariin tutustumisen jälkeen kävelimme Sevillan katedraaliin, joka on maailman suurin katolinen katedraali. Katedraali on ulkoa päin kaunis, mutta sisältä päin päätä huimaavan kaunis ja suuri!
 


 
Katedraalia kierrellessä täytyi jo ihan tosissaan miettiä, mitä ihmettä me oikein esitellään espanjalaisille ja puolalaisille Suomessa, erityisesti Karstulassa, sitten huhtikuussa... :D
 
 
Saatiin yllätykseksemme (tai no, ainakin minulle tuli yllätyksenä :D) kuulla, että Christopher Columbus on haudattuna Sevillan katedraaliin! Yllä on siis kuva Columbuksen haudasta, käsittämätöntä.

 
 
Katedraalin kiertelyn jälkeen pääsimme nousemaan La Giraldaan, 104 metriä korkeaan kellotorniin, joka on katedraalin yhteydessä. Ylös pääseminen ei ollutkaan ihan helppo homma, hissiä kun ei (tietenkään) ollut. :D Mutta maisemat olivat niin upeat, ettei pieni lisäväsymys enää haitannut!
 
 


 
Tornista laskeutumisen jälkeen päivän virallinen osuus olikin ohi ja pääsimme (vihdoinkin!) lounaalle. Suurin osa porukasta, minä ja host-tyttöni Vega mukaan lukien, suuntasimme kaupungille yhdessä muiden kanssa syömään, niinkin terveelliseen paikkaan kuin Burger King. :D
 

 
Ja koska ruoka ei ole mitään ilman jälkiruokaa, suuntasimmekin seuraavaksi ostamaan (yllätys yllätys) heladoa! :D Yksi lempiasioistani etelänmaissa matkaillessa on laajat jäätelövalikoimat, tällä kertaa kuppiin taisi valikoitua vesimelonin- sekä vanilja-keksin makuista jäätelöä. :D
 
 
Jäätelöt käteen saatuamme suuntasimme muiden luokse, hiljalleen vakiopaikaksi tulleeseen, Las Zetasiin. Me kylläkin tunnettiin kyseinen monumentti alkumatkan ajan nimellä The Mushroom, johtuen sen ulkonäöstä. :D

 
Laz Zetasin portailla tuli istuskeltua monet illat, mutta tänä iltana monet meistä, minä mukaan lukien, päättivät maksaa kolmen euron pääsymaksun (jo toista kertaa) päästäkseen katsomaan upeaa Sevillan kaupunkia hieman korkeammasta perspektiivistä, nimittäin monumentin päältä! Monumentin päällä kiemurteli kävelyreitti, josta näki Sevillan jokaisesta mahdollisesta suunnasta.☺
 
 
 

Parempaa ajankohtaa emme olisi kyllä voineet valita! Näin yhden elämäni kauneimmista auringonlaskuista, oli vaan niin henkeäsalpaavan kaunista. ♥
 
 
 
 
Käsittämättömän lyhyessä ajassa sitä kerkesi tutustumaan niin moniin upeisiin ihmisiin.
On vaan niin ikävä! ♥

 
Las Zetasista alas laskeuduttua lähdettiin kiertelemään monumentin lähellä olevissa kojuissa, joissa myytiin paljon makeisia sekä muuta ruokaa, reppuja, huiveja, koruja yms.
 
 
Tämän jälkeen tuli aika lähteä kävellen kotiin. Matkaa keskustasta Vegan asunnolle oli noin puoli tuntia, mikä tulikin käveltyä lähes joka päivä.
 
Tuli nyt aika pitkä vuodatus, mutta toisaalta, olihan päiväkin pitkä.☺
Ikävä Sevillaan on aivan hirveä! Kauniit paikat, uudet kokemukset ja ihanat ihmiset olivat kyllä korvaamattomia, toivottavasti päästään vielä joku päivä tuonne takaisin, mieluiten samalla porukalla! Onneksi nähdään osa porukasta vielä huhtikuussa täällä Suomessa,
looking forward to it! ♥