Sunday, November 30, 2014

Reissun toka päivä! 29.11.14

Edellisestä reissupäivästä väsyneenä oli ihanaa päästä pehmeään sänkyyn nukkumaan. Yhteistä kieltä ei perheen ja minun välillä oikein ole, mutta siitä huolimatta täällä on ollut mahtavaa. Espanjaa, englantia ja vähän elekieltä niin hyvä tulee. Itseni kaltainen seikkailunhaluinen saa tällaisista matkoista kaikkein eniten irti! I like. Nukuin ainakin yhteen iltapäivällä ja sitten joskus puolentoista tunnin päästä Gabriel sanoi, että hän aikoo perheensä ja ystävänsä kanssa viedä minut maalle. Siinä sitten sanoin et okei, mutta en todellakaan ollut siitä tietoinen mihin mennään ja mitä siellä sitten tapahtuu! :D Lopputulos oli se, että käytiin espanjalaisittain baarissa koko perheen voimin. Siellä sitten ihmiset huutelivat olee-huutoja flamenco-laulajan esitykselle! Kävin myös Gabrin ja Violetan kanssa upeassa linnassa/kirkossa Acarenan kaupungissa sijaitsevalla kukkulalla. Ylös kapuaminen oli todellista liikuntaa joten nyt kyllä edustetaan oikeaa aihetta tähän kansainvälisyysprojektiin liittyen. Perheen toinen "koti" sijaitsi Cumbres de San Bartolomessa, jossa siis yövyttiin. Paikka sijaitsee ainakin 160 kilometrin päässä Sevillasta. Ennen nukkumaanmenoa katsottiin Troija-leffa espanjankielisellä tekstillä...ei se siinä minua ollenkaan kyllä auttanut. Internet-yhteyttä ei niiden talossa ollut joten siitäkin tuli mukavasti taukoa. Onneks matkassa oli kuitenkin hyvä kirja! Tähän asti matka on ollut antoisa. En osannut odottaa oikein mitään tältä matkalta ja nyt kun ajattelee miten paljon on jo tähän mennessä tapahtunut, niin sitä odotttaa vaan innolla uusia päiviä! 





3 comments:

  1. This comment has been removed by the author.

    ReplyDelete
  2. Kuulostaa ja näyttää mukavalta! Hienoa, että reissu on alkanut hyvin 😊Mekin olemme Anittan kanssa kävelleet jalkamme puhki ympäri Sevillaa. Niin ja lukutoukkana ensimmäinen kysymys on tietysti: mikä kirja?

    ReplyDelete
  3. Kyllä! Ja luen tosiaan tommosta kirjaston poistohyllystä bongattua englanninkielistä Molly Keanen kirjoittamaa Time after time nimistä romaania :)

    ReplyDelete