Wednesday, December 31, 2014

Keskiviikko 3.12.

Retkipäivä. Aamulla linja-auto starttaa koulunpihasta jo tuttuun kellonaikaan 8.15, ja ensimmäistä kertaa tämän vaihdon aikana matkustamme ulos Sevillasta. Upeita maisemia katsellessa ja espanjalaiseen kulttuuriin yhdessä lauleskellessa matka taittui kepeästi hymyillen, vaikka matkaväsymystä jo tässävaiheessa itse kullakin varmasti oli.

Ensimmäisessä etappi: Vedenpuhdistamo. Opasteiden johdolla kiersimme koko vedenpuhdistamolan samalla kuullen ja nähden kaikki vedenpuhdistuksen vaiheet. Mielenkiintoistahan se oli nähdä, kuinka oikeasti se hirveän hajuinen vesi loppujenlopuksi virtasi puhtaana, vaikka välillä mieli kuitenkin vei tanssimaan vanhojentansseja tuolla tasaisella hiekkatiellä. Kävimme vielä etapin päätteeksi katsomassa videonpätkän viittyen veden puhtauteen ja sen tärkeyteen. Opittiinpahan siis jotain muutakin tälläreissulla kuin kieltä,
 ei turha reissu ei.





Seuraavan paikan tarkkaa nimeä en tiedä, mutta näin kavereiden kesken kutsuimme tätä sorsalammeksi. Paikka oli siis lintubongausalue, jossa saattoi nähdä paljon harvinaisia lintuja uiskentelemassa. Tämä on suosittu turistikohde. Tien toisellapuolen oli myös suuri upea kirkko jota turistit saivat käydä ihastelemassa ja sytyttelemässä kynttilöitä. Tämä paikka oli semmoinen vapaan nautiskelun hengailupaikka, aikaa oli rutkasti nähtävyyksienkin jälkeen, jotkut pelasivat korttia, jotkut potkutteli jalkapalloa ja jotkut tykkäsivät istua alas ja nauttia ilmasta. Kaikki toki loistavassa seurassa.




Jälleen pakkauduimme linja-autoon ja vaihdoimme kohdetta. Kirkko, jonka katolta näki hienot maisemat yli hassujen puiden. Pihasta lähti polku metsään, ja kuvat taasen kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, millaista oli ja mitä fiiliksiä tunnettiin.

 







Viimeinen kohde oli varmasti päivän odotetuin, remmit irti ja nuoriso valtoimenaan merenrannalle. Tällaisia fiiliksiä, jalkapalloa ja ystäviä. Koko matkan ainoat pilvetkin uslaksivat väistää, aurinko löytyi ja vesi oli sopivan kylmää. Kiitos keskiviikosta, mein retkipäivä oli loistava. Niinku koko vaihto oli.










 terkuin Veera ja Mimmi

No comments:

Post a Comment