Sunday, December 14, 2014

Perjantai 05.12

Perjantaiksi tiedossa oli urheilun täyteinen päivä, espanjalaisten oppilaiden järjestämä ns. jäähyväisohjelma sekä loppupäiväksi vapaata aikaa, mikä tarkoitti monille shoppailua. Siis varsin mukavaa ohjelmaa tiedossa. Matkan loppu alkoi jo häämöttämään ja harmittelut kotiinpaluusta alkoivat.
  

Aamu lähti käyntiin kylmänä, joten liikkuminen olikin sitten mitä loistavin tapa saada hieman lämpöä kehoon. Suomalaiset, puolalaiset ja espanjalaiset jaettiin kolmeen eri ryhmään ja lajivaihtoehdoiksi annettiin koripallo,lentopallo ja jalkapallo. Urheiluosuuden järjestely paljastui lopulta hieman sekavaksi, mutta kuitenkin kaikkia lajeja päästiin enemmän tai vähemmän kokeilemaan. Ulkokentällä pelatut jalkapallo ja koripallo saivat hieman koomisia piirteitä kun tunneilla istuneet opiskelijat kerääntyivät ikkunoiden ääreen vilkuttelemaan,huutelemaan ja lähettelemään lentosuukkoja pelaajille. Tauolla siirryttiin tavalliseen tapaan auringon paisteeseen syömään kotoa tuotuja eväitä.








Tauon jälkeen oli oppilaiden suunnittelema hieno ohjelma, jossa saatiin nähdä ja kuulla niin laulua,balettia, kitarataiturointia sekä tietysti flamencotanssia. Kun espanjalaiset olivat esityksensä esittäneet oli meidän suomalaisten sekä puolalaisten vuoro näyttää jokin oma kansantanssi, joten valitsimme tietysti vanhan kunnon letkajenkan! Monimutkaisesta askelkuviostaan huolimatta jenkkaan liittyi nauraen ihmisiä katsomosta, aivan kuten pyysimmekin. Puolalaiset vuorostaan näyttivät meille vanhojentansseista tutun Poloneesin. Kun meidän ns. vieraiden kansantanssit oli tanssittu saimme käskyn katsoa hyvin tarkkaan Sevillanas flamencotanssin askeleet, sillä sen jälkeen on meidän vuoro joutua kyseisen tanssin pyörteisiin. Askeleet ja liikkeet saattoivat jäädä hieman puolitiehen ja kankeanpuoleiseksi, mutta kokemuksena oli varsin hauskaa.
Päivän virallinen ohjelmaosuus loppui klo 14 maissa ja loppupäivä oli vapaata. Osa porukasta jäi suoraan syömään kaupungille ja osa lähti kotiin syömään. Itse kuuluin jälkimäiseen ryhmään ja palasimme host-tyttöni Marian kanssa kaupungille hieman myöhemmin, kokoontumispaikaksi muodostuneelle La Zetalle. Ilta sujui kuten ennakkoon arvelinkin eli suurimmaksi osaksi viimeisiä ostoksia tehden (sillä lauantaina kaupat olivat kiinni) ja Starbucksissa rampaten.





No comments:

Post a Comment