Monday, April 6, 2015

Perjantai 13.3

Viimeinen päivä Sisiliassa alkoi talvisella meiningillä, sillä lähdettiin bussilla kohti Etnaa. Etnalla oli kyllä ihan täys talvi ja lumikerrosta oli yllättävän paljon. Ootellessa kierrosta Etnalla kaikki alettiin heitellä lumipalloilla ja siitähän synty kunnon lumisota. 




















Aamulla hostit selittivät että miten kylmä Etnalla on, että paljon vaatetta päälle. Todellisuudessa aurinko paistoi älyttömän lämpöisesti ja kylmyydestä ei ollut tietoakaan. Kristan hosti osti hänelle myös aika tuhdit kengät tätä keikkaa varten :D.

Kun kierrokset ja istumiset kahvilassa oli tehty lähdettiin bussilla johonkin saliin katsomaan heidän tekemä video Brontesta. Video toki näytti hienolta, mutta eihän siitä mitään ymmärtäny, koska se oli italiaksi, eikä enkuksi ollut mitään tekstitystäkään.Tämän jälkeen suuntasimme syömään lähellä olevaan paikkaan, mutta kaikki paikat oli melkein kiinni, joten tyydyimme syömään vaan jäätelöä. Jäätelö oli siellä kyllä niin hyvää, että syötiin sitä joka kulmassa. Kun jädet oli syöty lähdimme kohti Brontea. Brontessa menimme perheisiin ja siellä vietettiin viimeisiä aikoja perheen kesken ennen illan läksiäis juhlia koululla.






Siinä klo 19.00 lähdimme koululle. Siellä oli järjestetty läksiäsijuhlat. Oppilaat lauloivat, näyttelivät ja tanssivat meille. Ohjelman lopussa mentiin kaikki lavalle ja pianisti soitti ja laulo lauluja. Siinä vaiheessa viimestää tais kaikilla kyyneleet vierähtää kun All of me lähti soimaan. Kun selvisimme noista itkuista alkoi koululla pitsa tarjoilu. Pöydät pursus pitsoista ja niitä lätkittiin pöytään koko ajan. Jälkiruokapöytä oli kyllä kattavan puoleinen taas. Kun ohjelmat oli koululla ohi ja ruoat syöty. Oli aika heittää heipat osalle ihmisistä, koska niitä ei nähnyt viimeisenä aamuna, eikä osa lähtenyt enään viettämään vikaa iltaa kahvilaan. Miljoonien halien ja kyynelten jälkeen lähimme viettämään viimeistä iltaa ja aikaa siellä meni sen verran että kahelta taidettiin olla takaisin kotona ja herätys oli neljältä, joten  unet jäi siltä yöltä kyllä vähiin. Koko viikko oli upea ja italialaiset ja turkkilaiset olivat erittäin mukavia ja ystävällisiä ihmisiä :) Uudestaan lähtisin milloin vain!!!



No comments:

Post a Comment